Joulu saa tulla

21.12.2018

Vuosi alkaa kääntymään lopuilleen ja niin alkaa myös eduskunnan vuosi olla lopussa. Tällä viikolla on keskusteltu viimeiset keskustelu valtion vuoden 2019 budjetista ja äänestettykin siitä monia satoja kertoja. Budjetin ”joululahjat” Kymenlaaksolle olivat oikein mieluisat, valtio rahoittaa ensi vuonna Repoveden kansallispuiston korjausvelkaa 200 000 eurolla. Rahalla on tarkoitus kunnostaa ulkoilureittejä. Liikennepuolelta rahaa saatiin myös Kouvolaan. Valtion rahoja saadaan myös 300 000 euroa Inkeroistentien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Päätien ja valtatie 15:n väliselle osuudelle.

Yksi hyvä uutinen saatiin eilen, kun hallitus päätti uusien lääkärihelikopterien sijoittamisesta. Uudet helikopterit sijoitetaan Kouvolaan Uttiin ja Seinäjoelle. Uusien koptereiden on määrä olla käytössä vuoden 2022 alussa. Yhteinen kymenlaaksolainen edunvalvonta tuotti tulosta, Uttiin sijoitettava lääkärihelikopteri pystyy tavoittamaan jatkossa Kaakkois-Suomessa tällä hetkellä katveessa olevat alueet entistä paremmin.

Tänään tilastokeskus uutisoi, että työllisyysaste nousi hallituksen asettamaan tavoitteeseen, maaginen 72 prosentin raja saavutettiin. Yhä useampi on saanut työtä. Työ- ja elin­kei­no­toi­mis­toi­hin il­moit­tau­tu­nei­den mää­rä pie­ne­ni eni­ten Kaak­kois-Suo­mes­sa, Pirkanmaan ja Pohjanmaan ohella. Tämän hallituskauden alussa työllisyysaste oli 68 prosenttiyksikössä. 4 prosentin nousu neljässä vuodessa on huima ja tärkeä niin työtä saaneille sekä myös valtiolle. Työllisyysasteen nostaminen yhdellä prosenttiyksiköllä tarkoittaa noin 1,4 miljardia lisärahaa julkiseen talouteen. Julkinen taloutemme on hallituskauden aikana vahvistunut siis karkeasti ottaen noin neljällä miljardilla eurolla.

Näiden monen positiivisen uutisen myötä joulu saa tulla hyvillä mielin, näissä on joululahjoja enemmän kuin saattoi toivoakaan. Haluankin toivottaa teille kaikille hyvää joulua ja menestystä tulevaan vuoteen!

 

Markku Pakkanen

08.04.2019Lääkärihelikopteri pysyy Utissa
12.03.2019Eduskunta hyväksyi siviili- ja sotilastiedustelulainsäädännön
01.03.2019Vahvistetaan kokonaisturvallisuutta
23.02.2019Polt­to­moot­to­ri­au­toil­lakin voidaan vähentää päästöjä
06.02.2019Keskustelu vanhuspalveluista on tärkeää
31.01.2019Selonteko luo suuntaviivat liikennetulevaisuuteen
23.01.2019Kymenlaakson raidepilotti toteutuu
20.01.2019Äänestystuloksen pitääkin näkyä politiikassa
21.12.2018Joulu saa tulla
20.12.2018Lääkärihelikopteri Uttiin

Siirry arkistoon »