Markun mietteet

Share |
16.06.2017

Huh hulinaa!

Poliittisesti katsottuna viimeinen viikko on ollut historiallinen. Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen alkanut tapahtumasarja ei varmasti vielä ole kaikilta osin ohi. Jälkiselvittelyjä tullaan jatkamaan vielä pitkään, niin yksittäisten ihmisten toimesta kuin myös politiikan tutkimuksen sarallakin.

Olen itse osallistunut Keskutan puoluekokouksiin useita kertoja, viimeisin muisto on kesältä 2016. Kokouksen tunnelma on aina erityinen. Toisinaan äänestetään henkilövalinnoista, jännitetään ja kampanjoidaan loppuun asti. Puoluekokouksissa olen kokenut sekä nostattavaa fiilistä, sekä hetkiä kun yhdessä, koko porukalla ollaan alettu hartiavoimin tekemään töitä että päästään eteenpäin.

En lähde arvailemaan naapurin toimia, mutta sen tiedän että helppo päätös ei puoleen jättäminen varmasti ole ollut.

----

Maanantaina istui myös uusi kaupungin valtuusto. En päässyt mukaan, kun samanaikaisesti Kesärannassa pidettiin ylimääräinen ryhmäkokous Keskustan edustajille. Sain kuitenkin Kouvolasta viestiä, että valinnat tehtiin äänestelemättä ja yleinen tunnelma kokouksessa oli hyvä. Toivon, että Kouvolassa on nyt aloitettu yhteen hiileen puhaltaminen ja töitä ollaan valmiita tekemään hartiavoimin.

30.06.2017Markun mietteet
22.06.2017Juhannusta!
16.06.2017Markun mietteet
15.06.2017Positiivisia talousuutisia
09.06.2017Markun mietteet
02.06.2017Markun mietteet
29.05.2017Keskustan Markku Pakkanen yllättyi valitsijayhdistyksestä: ?Niinistö hakee jo tässä vaiheessa taakseen puoluerajat ylittävää kansanrintamaa?
26.05.2017Markun mietteet
24.05.2017KS: Keskusta teki henkilövalintansa
19.05.2017Kymiringin lisärahoitus on varmistunut

Siirry arkistoon »